perjantai 21. elokuuta 2009

Hausdorffin hevoset kilpailevat

Hausdorffilla on tällä hetkellä kolme aktiivisessa kilpailukäytössä olevaa kilparatsua joista jokaisesta odotamme menestyjää. Indira-tamma on viisivuotias ja kilpailee nuorten hevosten luokkien lisäksi avoimia 110cm ja 120cm luokkia. ARW' Gandidat on koko tallin toivo, vasta seitsemänvuotias ori hyppää 130cm luokkia ja tekee mullistuttavaa jälkeä silloin kuin vain malttaa pysyä nahoissaan. Kokenein ratsu on talvella 150cm luokkiin tähtäävä Bloc Grace joka hakee edelleen kilpailuvarmuutta vähän matalemmista luokista.

Kilpailemme hevosillamme noin kaksissa kilpailuissa / per kuukausi, välillä hevosemme saavat kuitenkin kokonaan kisavapaata, jotta mieli pysyy virkeänä ja hevonen terveenä. Syyskuun alustava kilpailukalenterimme näyttää tältä :

9.9.2009 kilpailemme Ribera Showjumperin estekisoissa
16.9.2009 kilpailemme Ribera Showjumperin estekisoissa
17.09.2009 kilpailemme Ribera Showjumperin estekisoissa

Treenattu on kovasti, nyt vain toivotaan että tulokset alkavat pikkuhiljaa näkyä :)

Osuus laukkahevosesta

Olen jo pitkään elätellyt haaveita laukkahevosesta. Mielestäni laukkahevoset ja laukkaurheilu kuulostavat aivan mahtavalta, etenkin silloin kun hevonen itse tahtoo voittaa ja on valmis tekemään kaikkensa voittaakseen kilpakumppanit. Onhan se vähän turhan kunnianhimoinen haave lähteä kylmiltään ulkomaille ja perustaa laukkatila, mutta olemme keksineet Hausdorffissa erinomaisen taktiikan tukea laukkaurheilua ja päästä osaksi tähän mielenkiintoiseen laukkayhteisöön :)

Kun Amerikassa asuvalle ja kilpailevalla Dream Of Wonder - tammalle etsittiin osaomistajaa, olin jo melkein päätökseni tehnyt. Sen kummempia harkitsematta lähdin kimppaan tamman omistajaksi, vaikka tammalla ei vielä olekaan ollenkaan kilpailutuloksia tai näyttöjä. Tamman on tarkoitus startata heti ensi CAS-vuoden keväällä jos mitään kummempia ei satu, tamman sivuilta löytyy pienehkö päiväkirja jonka avulla voi kaikki seurata Wonderin laukkauraa.

Odotukset eivät ole kovin korkealla tamman kanssa, eihän sen sukutaulu tai harjoitusajat ole olleet mitenkään erityisen häikäiseviä mutta voitontahtoa ja halua tammalta kyllä löytyy. Pääasia on kuitenkin että saamme olla mukana tässä hauskalta kuulostavassa urheiluissa, pääsemme vierailemaan ihka oikeissa laukkakisoissa ja kuka tietää ehkäpä innostumme tästä vielä enemmän ja hankimme lisää osaomistuksia tai ihan kokonaisia hevosia.

perjantai 7. elokuuta 2009

Myynnissä ihana FWB-ori

Micardo DORF on Hausdorffin tämän vuoden kasvatti josta juodumme valitettavasti erittäin haikein mielin luopumaan.

Micardo tai "Miksu" on erittäin lupaava ja hyväkäytöksinen nuorukainen, joka on valmis uuteen kotiin aikaisintaan muutaman viikon päästä. Micardolle kuten kaikille muillekin kasvateillemme valitsemme huolella kodit. Meillä ei ole mitään myyntiehtoja, voit tehdä hevosella mitä vain sen ostettuasi. Ainoa vaatimuksemme on että kasvattajaksi merkitään Stall Hausdorff, sivut ilmoitetaan kahden viikon kuluessa ja hevosta ei sen kuoleman jälkeen hukuteta bittiavaruuteen vain sivut säilytetään. Muuten voit päättä hevosen kilpailemisesta, ruunauksesta, myymisestä ja "tapattamisesta" oman mielesi mukaan. Etusijalla on kuitenkin pitkäaikainen koti!

Miksu on rakenteeltaan korrekti, sillä on ilmavat ja näyttävät liikkeet sekä yhteistyöhaluinen, mukava luonne. Oriin isä, Hacklin Rocardo on erinomaisen kilpa-uran jälkeen jättänyt hienoja jälkeläisiä. Rocardo periyttää varsoilleen isoa kokoa ja näyttäviä liikkeitä. Miksun emä, Visive Mindscape on jättänyt Miksun lisäksi kaksi muuta varsaa, jotka molemmat kilpailevat 150cm tasolla. Lisätietoja Miksusta löytyy sen sivuilta, ja kyselyitä ja tarjouksia otetaan vastaan niin blogissa kuin sähköpostissakin. Miksun myynti-ilmoitus löytyy myös täältä.

tiistai 4. elokuuta 2009

Hausdorffin arki on täynnä toimintaa

Tänään vuorossa on kurkistus kulissien taakse, millaista se Hausdorffin arki sitten oikeasti on? Pelkkää ruusuilla (ja hevosilla) tanssimistako, vai totista ja tarkkaa työtä?

Tällä hetkellä Hausdorffissa ei ole lainkaan palkattua apuväkeä, vaan hoidan itse kaikki hommat aina paskanlappauksesta kisakuljetuksiin. Hevosia on tällä hetkellä sen verran vähän että ne hoitaa nippanappa yhden ihmisen voimin, vaikka melkeinhän se menee niin että ylös noustaan kukon laulun aikaan ja nukkumaan pääsee vasta kymmeneltä illalla.

Aamulla, puoli seitsemältä ruokitaan ratsut Hausdorffin tallissa. Ensimmäisenä annamme hevosille heinät, puolen tunnin päästä heiniän antamisesta seuraa perässä väkirehut. Sillä välin kun hevoset syövät ehdin käydä kotona jääkapilla huomatakseni että eihän siellä ole muuta kuin pari kuivunutta leivänkorppua ja vanhaksi mennyt maitopurkki. No, viikon seissyt kahvi ja puulta maistuvat leivät menevät kyllä alas samalla kun tarkistelen sähköpostin, suunnitelen kisakalentereita, astutuksia ja muuta sellaista, ennen tallille pyyhällystä tarkistan vielä mitkä hevoset tekevät mitäkin työtä tänään.

Tallilla vien hevoset tarhaan ja tarvittaessa loimitan. Talvella ja syksyn sadekeleillä homma vie ihan oman aikansa kun hevoset täytyy loimittaa kymmenellä eri loimella jotta karva pysyy lyhyenä tai mahdollisesti klipattu hevonen ei kylmety. Kun hevoset tarhailevat käärin hihat ja tartun kottikärryihin. Seuraava parituntinen kuluu ilman vapaa-ajan ongelmia lantaa lappaessa - puhdistan karsinat, lisään uudet purut, putsaan ruoka - ja juomakupit ja laittelen iltaruuat valmiiksi. Siistin myös hiukan tallia niin että se näyttää siltä että siellä asuisi muutakin kuin rottia ja hiiriä ; lakaisen käytävän ja kuskaan unohtuneita tavaroita omille paikoilleen.

Karsinansiivoussession jälkeen alkaa kello lähenellä puolta päivää jolloin hevoset saavat tarhaansa heinäkasat. Nyt voin olla kiitollinen hiekoitetusta tiestämme joka kulkee tarhojen välistä, kyllä on tuoreena muistissa kuinka vielä viime vuonna kun hiekoitettua tietä ei ollut taiteilin jättimäisten heinäkärryjen kanssa hirveässä mudassa ja liejussa ja metrisessä lumihangessakin. Hevoset pysyy nyt tarhassa hetken ilman valvontaakin ja itse kipaisen lähikaupasta hakemassa muutaman nahistuneen porkkanan ja suklaalevyn - sillä pääsee jo pitkälle!

Päiväruokinnan jälkeen aloitetaan hevosten liikutus joka jatkuu sitten ihan iltaan asti. Ensimmäisenä työstän kilpahevoset ja meillä myytävänä/ratsastettavana olevat hevoset, sen jälkeen on vuorossa siitoshevosten kevyt liikutus ja viimeisenä nuorten varsojen käsittelyä ja koulutusta. Tällä hetkellä selviän hommasta melko helpolla, meillä on nyt vain kolme aktiivisesti kilpailevaa hevosta (+ 1 myyntihevonen), kolme kevyesti liikkuvaa siitoshevosta sekä kolme nuorta hevosta. Kilpahevosille on suunniteltu tarkasti liikuntaohjelmat ja kilpailusuunnitelmat jotta saisimme ne treenattua parhaaseen mahdolliseen kuntoon.

Liikutusurakan jälkeen alan olla jo melkoisen puhki, nappaan hevoset sisälle ja annan niille vähän heiniä. Loppuilta sujuu sitten vaihtelevasti, jos oikein innostun maksan laskuja ja hoitelen muita toimistohommmia, jos olen oikein väsynyt niin istun tietokoneen ääreen ja vietän kallisarvoista vapaa-aikaa. Ihan viimeinen iltaruokinta tehdään kello 22.00, jonka yhteydessä tarvittaessa loimitan ja laitan hevoset yökuntoon. Kun valot on tallista sammutettu ja ovet visusti lukittu raahaudun kotiin ja suihkun kautta sänkyyn - ei paljon illalla tarvitse unta odotella :)

Tätä tehdään sitten 365 päivää vuodesta, vaikka välillä mieluimmin jäisi sängyn pohjalle makaamaan. Onhan paljosta täytynyt lopua, väliin jää shoppailureissut, ihmisten kanssa seurustelu ja baari-illat, mutta onneksi en ole koskaan mistään edellä mainituista pitänyt :)