Olen jo pitkään elätellyt haaveita laukkahevosesta. Mielestäni laukkahevoset ja laukkaurheilu kuulostavat aivan mahtavalta, etenkin silloin kun hevonen itse tahtoo voittaa ja on valmis tekemään kaikkensa voittaakseen kilpakumppanit. Onhan se vähän turhan kunnianhimoinen haave lähteä kylmiltään ulkomaille ja perustaa laukkatila, mutta olemme keksineet Hausdorffissa erinomaisen taktiikan tukea laukkaurheilua ja päästä osaksi tähän mielenkiintoiseen laukkayhteisöön :)
Kun Amerikassa asuvalle ja kilpailevalla Dream Of Wonder - tammalle etsittiin osaomistajaa, olin jo melkein päätökseni tehnyt. Sen kummempia harkitsematta lähdin kimppaan tamman omistajaksi, vaikka tammalla ei vielä olekaan ollenkaan kilpailutuloksia tai näyttöjä. Tamman on tarkoitus startata heti ensi CAS-vuoden keväällä jos mitään kummempia ei satu, tamman sivuilta löytyy pienehkö päiväkirja jonka avulla voi kaikki seurata Wonderin laukkauraa.
Odotukset eivät ole kovin korkealla tamman kanssa, eihän sen sukutaulu tai harjoitusajat ole olleet mitenkään erityisen häikäiseviä mutta voitontahtoa ja halua tammalta kyllä löytyy. Pääasia on kuitenkin että saamme olla mukana tässä hauskalta kuulostavassa urheiluissa, pääsemme vierailemaan ihka oikeissa laukkakisoissa ja kuka tietää ehkäpä innostumme tästä vielä enemmän ja hankimme lisää osaomistuksia tai ihan kokonaisia hevosia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti